Talvihorroksen jälkeinen herääminen

Kuten edellisessä tekstissäni lokakuussa kerroin, niin tarkoitukseni oli luopua monista tehtävistä, mutta aina ei käy ihan niin kuin suunnittelee.

Espoonlahden Demarien syyskokouksessa luovuin puheenjohtajan tehtävästä. Pyynnöstä jatkoin kuitenkin edelleen johtokunnan jäsenenä ja taloudenhoitajana vielä yhden vuoden. Jatkan edelleen myös Espoon Demarien kunnallisjärjestön hallituksen jäsenenä.

Jatkan luonnollisesti myös Ympäristölautakunnan jäsenenä, siellä onkin käsitelty mielenkiintoisia asioita alkuvuoden kokouksissa.
Tämän kevään eduskuntavaalikampanjoinnissa en ollut käytännössä lainkaan mukana, tähän vaikutti lähinnä henkilökohtaiset kiireet sekä töissä että muuten.
Nyt tarkoitukseni on taas hiljalleen aktivoitua ja ottaa enemmän kantaa ajankohtaisiin asioihin.
Please follow and like us:
error